Saturday | 14.11

Moikka moi pitkästä aikaa!
Musta ei ole kuulunut vähään aikaan, sillä mulla on ollut todella kiire koulun suhteen. Pitkiä päiviä takana ja paljon hommia hoidettavana. Nyt kuitenkin ehdin pikaisesti päivitellä mun kuulumisia tänne bloginkin puolelle.

Niinkuin sanoin, niin koulu on vienyt paljon aikaa, joten en ole ehtinyt mitään ihmeellistä tehdä vapaa-ajallanikaan. Hieman sääli, sillä kirjottelisin niin mielelläni tänne ja kertoilisin tapahtumistani.

Viime viikko oli tosiaan kiireinen, oli paljon juttuja joita piti hoitaa niin koulussa, kuin kotonakin. Esityksiä, esitelmiä ja muita tehtäviä. Sain onneksi tehtyä kaikki ajoissa ja nyt voin hyvillä mielin viettää viikonloppua ja ottaa rennosti.


Viime viikko oli kieltämättä mulle todella haastava. Mun oli todella vaikea nousta aamuisin sängystä, niimpä olinkin sitten lähes jokainen aamu myöhässä. En tiedä, että mistä johtuu.. Toivottavasti ensi viikolla jaksaisi paremmin aamut.

Torstaina ulko-ovea avatessani katsoin maahan ja yllätyin täysin. Maa oli aivan lumen peitossa. Kieltämättä alkoi v*tuttamaan oikein kympillä. Olisin voinut samantien painua takaisin sisälle ja eristäytyä sinne. En ole ollenkaan lumi- tai talvi-ihminen, joten näkymä sait mut todella ärtyneeksi. Matkasin kuitenkin kouluun ja ärsytys oli läsnä koko päivän. En tykkää yhtään lumesta, lumisateesta tai lumesta maassa. Loskakin on aivan kamalaa, ja tää lumi onkin juuri sitä, että muuttuu samantien loskaksi, eikä jää kunnolla maahan. Mahtaa olla seuvaavat kuukaudet mulla todella vaikeita ja yritettävä sietää keinolla millä hyvänsä. Voisin ottaa talviunet ja herätä keväällä, kun kaikki alkaa elämään taas, hahah! :)
En ole yhtään valmis vielä talveen. En yhtään! Tuntuu, että se tulee liian nopeasti.


Silloin, kun mulla on koulun kanssa todella kiire ja aamut vaikeita, niin en jaksa panostaa ulkonäkööni ollenkaan. Maanantai oli ainoa, jolloin jaksoin panostaa edes hieman ulkonäkööni, eli laittamalla kunnolla meikit naamaan ja hiukset kondikseen. Loppuviikon vedinkin sitten suoraan sanottuna collageasussa,  tukka ponnarilla ja lähes ilman meikkiä. Sitä on pitkien päivien jälkeen niin väsynyt, että ottaa kunnon päikkärit ja makoilee vaan. Ei tee kyllä yhtään tuollaisina päivinä  mieli ehostautua.. Joten eipä sitten myöskään kuvailla.. Charlotta ryhdistäydy!



_________________________________________________________________________________

Tänäänkin mä olen vaan makoillut joko sängyssä tai sohvalla. Melkein. Päätin paistaa pitkästä aikaa lettuja ja voin sanoa, että on niin hyviä! Tuohonkaan hommaan ei mennyt, kuin alle puoli tuntia. Helppoa ja hyvää. Tänään ajattelin vielä samalla, kun nautin lettuja, niin katsoa muutamia sarjoja ja sen jälkeen Putouksen. Sitten voisinkin jo kömpiä peiton alle ja nukkumaan!




Hyvää viikonloppua kaikille! :)

10 kommenttia:

  1. Anonyymi5.18

    Oot super hyvä bloggaamaan vaikket sitä nyt joka päivä teekään! Sun blogia on kiva lukea ja siitä saa hyvän kuvan, etkä esitä mielestäni yhtään, vaikka enhän minä sitä voi tietää! Jatka vaan samaan malliin!😊 Mitä mieltä oot muuten tästä Pariisi jutusta? Olisi kiva kuulla. Voisit tehdä joskus leivonta/ruuanlaitto blogikirjoituksen, tai mikä lie onkaan!😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau!! Kiitos sulle aivan älyttömästi tuosta kommentista! Tuollasista sanoista tulee niin hyvälle mielelle ihan oikeasti, liikutuin! Kiitos paljon <3 pyrin antamaan itsestäni nettiin sellaisen kuvan, etten esitä, vaan olen oma itseni. Sillä tavalla haluan ihmisten tuntevan minut. :)
      Pariisin jutusta voi käydä lukemassa askistani, en halua kirjoittaa tänne samaa tekstiä uudelleen.
      Leipomispostaus on itseasiassa tulossa, melko pian :) pysy kuulolla! Hyvää alkavaa viikkoa sulle! :)

      Poista
    2. Anonyymi11.28

      Voii, kiva kuulla! :) Nostan sulle hattua koska niin moni vaan esittää netissä jotain mitä ei vaan oo. Jess, meen heti tsekkaamaan uuden kirjotuksen!! :)) Ja kiitos samoin, toivottavasti jaksat tällä viikolla paremmin! :)

      Poista
    3. Itsekin olen huomannut tuon ihmisten esittämisen. Kurjaa ettei voi antaa oikeaa kuvaa itsestään. Itse en tykkää seurata ihmisiä jotka esittävät muuta mitä oikeasti ovat, joten pyrin siksi itse näyttämään oikean minäni :) lepäämällä jaksaa! Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Anonyymi6.20

    Kumpa tänne eteläänkin tulis jo lunta :3 mä taas rakastan lunta!! Ihana blogi sulla :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voin lähettää tämän lumisateen sinne vaikka heti! :D iso kiitos sinulle ja hyvää alkavaa viikkoa myös! <3 :)

      Poista
  3. Anonyymi8.34

    Löysin sun blogin demistä ja päätin katsoa. On kyllä niin ihana blogi, että jään seurailemaan! :) miten teit bannerin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) ihan vain paintilla tein.

      Poista
  4. Oi lettuja ! <3 Itse vihaan myös talvea ja kylmää, mutta nyt jotenkin poikkeuksellisesti odotan niitä kirpeitä pakkaspäiviä kun aurinko paistaa ja voi napata matkaan kuumaa kaakaota ja suunnata rinteeseen. :) Talvi vois mun puolesta olla suuuper luminen, mutta myös puolet lyhyempi! Ihana postaus <3 Liityn sun lukijaksi, kun on tullut tänne jo aika monta kertaa eksyttyä :)

    http://energiapistos.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, itse en odota ollenkaan tuollaisia päiviä, hahah. Mieltymyksensä kullakin! :)

      Poista

Jokainen kommentti on tärkeä. Ethän kuitenkaan vaivaudu ilkeilemään. Kiitos! :)