My baby

On kulunut jo hieman yli kaksi kuukautta, kun löysin tämän hurmurin. Katselin netistä myytäviä kissanpentuja ja selailtuani hetken ruutuuni ilmestyi vauva, jolla oli musta täplä naamassa. Silloin mä lopetin selailun ja soitin samantien kasvattajalle. Muutaman päivän päästä sain hänet syliini. 

En voinut uskoa silmiäni, kuinka pieni hän oikeasti oli. Voirasian kokoinen. 
Monta päivää mietittyäni hänestä tuli Simba. 

Pikku hiljaa rakkauteni kasvoi tätä pientä otusta kohtaan ja pian hän olikin vienyt koko sydämeni. 


Tiesin, että pennut ovat villejä, mutta en tiennyt, että näin villejä. :D Simbasta on kasvaessaan tullut koko ajan ärsyttävämpi ja rakkaampi. Joka päivä oppii uutta ja kokeilee rajojaan. Ihan kuin pieni lapsi. Yhtään kaunistelematta, meillä  on verhot, lattiat, seinät ja muut asiat kokeneet melkoisen muodonmuutoksen. 
Niin myös kädet. 


Simba oli alusta asti seurallinen, mutta ainoastaan silloin, kun hän itse halusi. Joka päivä saadaan kokea riehumisia, hyppyjä, leikkejä, puremisia ja kaikkea muuta. Kyllä Simba tuo niin paljon valoa elämääni. <3

Simba on vihdoin oppinut oman nimensä ja tulee lähes aina luokse, kun kutsutaan. Ruoka maittaa hyvin ja uni maistuu. Meillä on myös oma yhteinen leikki. Minä heitän tavaroita pitkin taloa ja hän hakee ne ja tuo luokseni, ihan kuin koira, hahah!



 En voisi kuvitella elämääni enää ilman tätä pientä otusta rinnallani. On ihana käydä iltaisin nukkumaan hän kainalossani ja herätä siihen kun hän tulee herättämään, välillä todella ihanasti välillä vähemmän ihanasti. 

En voi uskoa miten kissat kasvaa niin niin nopeasti. Joka päivä tuntuu, että taas hän on kasvanut. Minne se pieni voirasia katosi? Nyt hän on jo niin iso... :( 



Saa nähdä rauhottuuko hän koskaan... Mitä vielä keksii, sitä mielenkiinnolla odottaen. 

Onko teillä kokemusta aivan pennuista? :) olisi kiva kuulla vastaavia tarinoita. 


10 kommenttia:

  1. Anonyymi13.55

    Todella suloinen kissa! :3

    VastaaPoista
  2. Anonyymi14.30

    Oii ihana kisu :-) voitko tehä videon/videoita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) en tiedä riittääkö mun taidot ja uskaliaisuus niihin...

      Poista
  3. Voi eii apua! Niin söpö kisuli <3 Itsellä ihan hirveä kissakuume, eikä hänen näkeminen auttanut yhtään asiaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tiedän tuon kissakuume tunteen. Ehkä siunki pitää hommata tällanen täystuholainen, heh :)

      Poista
  4. Anonyymi7.32

    meidän pentu ihan samanlainen. On ne söpöjä <3

    VastaaPoista
  5. Ihana pieni karvapallo!

    ♥: Jasmin N | littlethingswithjassy.blogspot.fi

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on tärkeä. Ethän kuitenkaan vaivaudu ilkeilemään. Kiitos! :)