Just die -TRIGGER WARNING

Moi! Mä halusin tulla kirjoittamaan taas vähän syvällisemmästä aiheesta, koska se osui silmääni tänään. Mun mielestä ihmisillä ei ole tarpeeksi tietoa tällaisista asioista, joten itse kokeneena haluan kertoa teille niistä, kertoa asioista mun näkökulmasta, mitä itse olen kokenut ja jakaa muuten vaan  ajatuksiani.

Trigger warning - postaus sisältää mahdollisesti triggeroivaa tekstiä, joten jos koet triggeroituvasi, mieti tarkkaan kannattaako lukea.

Itsensä satuttaminen on nykyään aivan liian yleistä. Muutamia vuosia taaksepäin, kun itse sen aloitin, niin siitä ei juurikaan puhuttu. En itse ainakaan koskaan kuullut tai nähnyt, että siitä oltaisiin keskusteltu tai että aihetta olisi missään juurikaan käsitelty. Viiltely ja muu itsensä satuttaminen oli pitkään itselleni asia, josta en tiennyt mitään. Tänä päivänä tuntuu, että asia on paljon enemmän esillä, mikä on toisaalta hyvä juttu, toisaalta mielestäni ei.
Asia kun on kuitenkin huomattavasti yleistynyt ja siitä puhutaan nykyään aika paljonkin varsinkin sosiaalisessa mediassa, niin huomaan usein, ettei monilla ihmisillä ole oikeasti mitään tietoa siitä, miksi ihmiset satuttavat itseään, mitä ihmiset käyvät läpi, miksi he tekevät niin, mitä se auttaa jne..

Monesti huomaan esim. YouTuben puolella, jossa ihmiset kommentoivat jonkun videota, joka käsittelee esimerkiksi juuri viiltelyä, kommentteja, jotka saavat itseni raivon partaalle ja todella surulliseksi. Ymmärrän, että osittain kommentit johtuvat siitä, että kun ihmisillä ei ole tietoa asioista, mutta sitten siellä näkee myös paljon kommentteja, jotka on tarkoitettu ainoastaan loukkaamaan toista ja saamaan toiselle vielä pahemman olon. Se saa itselläni kyyneleet nousemaan silmiin. Toki tätä tapahtuu liittyen muihinkin asioihin, mutta kun viimeksi törmäsin tähän aiheeseen ja kommentteihin, oli minunkin pakko jakaa ajatuksiani.

Itse aloitin viiltelyn, kun olin sairastunut masennukseen. Se ei ollut huomionhakua, vaan se oli tapa selvitä siitä kivusta, mikä oli päällä koko ajan. Se oli tapa hallita sitä tuskaa ja ahdistusta, jota kävin läpi. Kukaan ei tiennyt silloin ajatuksistani, enkä osannut hakea apua. Kamppailin masennuksen kanssa yksin, joten itsensä satuttaminen tuli kuvioihin ns pelastajaksi. Nykyään toivon, etten olisi koskaan tehnyt sitä ensimmäistä viiltoa, sillä siitä syntyi todella vaikea kierre.

Viiltely on asia , jota hävetään todella paljon, mitä ei mielestäni tarvitsisi hävetä. Se ei tarkoita, että olet huono tai luuseri, jos viiltelet, se tarkoittaa mielestäni, että yrität selviytyä jostain ongelmasta, mistä et pääse muuten mielestäsi ylitse, et saa apua tai osaa hakea sitä. Monesti viiltelijä häpeää todella paljon sitä, mitä on tehnyt ja yrittää peitellä jälkiään. Siitä ei puhuta tai mainita.
Itse koin järkyttävää tuskaa aina lopuksi, kun olin satuttanut itseäni. Se auttoi, mutta sen jälkeen iski kauhea paniikki ja ahdistus, että mitä menin tekemään. Tunsin, että tein väärin. Peittelin jälkiä mahdollisimman tarkkaan ja viilsin paikkoihin, mistä jäljet eivät näkyneet. Monesti olen miettinyt, että olisinko saanut ajoissa apua, jos jäljet olisi huomattu tai olisin kertonut itseni satuttamisesta. Aiheutinko itselleni vain enemmän ahdistusta ja tuskaa?

Ehdin viiltelemään yli vuoden, ennenkuin sain apua ja tunnustin ongelmani. Olin pahasti riippuvainen itseni satuttamisesta, joten sitä kierrettä ei niin vain saatu katki.
Ajattelevatko ihmiset koskaan, että viiltelijät eivät ehkä viiltele vain huomion takia..? Ehkä pohjalla on aivan jotain muuta, kipua, ahdistusta, tuskaa,..
Näen liian usein kommentteja, joissa huudellaan, kuinka typerää viilteleminen on, miksi sä viiltelet ja blaablaa. Aivan turhia kommentteja mielestäni.
Viiltelijä ihan varmasti tietää itse tekevänsä väärin ja moni heistä katuu sitä jo valmiiksi. Tuollaiset kysymykset ja sanat eivät auta yhtään ja ne voisi jättää suosiolla sanomatta. Monestikkaan sairaat eivät kerro sitä, miksi viiltelevät vaan ennemminkin haluavat pitää sen häpeä ja muiden syiden takia salassa, mutta kyllä ihmisten pitäisi nähdä ja tajuta, että asiat eivät ole hyvin, jos ihminen itseään satuttaa. Eri asia on, jos sitä tehdään vain huomion takia.

Monesti tulee eteeni myös tällaisia kommentteja "ootko ihan idiootti ku teet noin" " tappaisit suoraa ittes" "ranteet auki vaan" .

Nämä lauseet satuttavat aivan helvetisti. Moni ihminen, joka kamppailee tällaisten asioiden parissa, tuntee jo valmiiksi itsensä surkeaksi ja huonoksi. He tietävät varmasti, miten typerää viiltely on, mutta he eivät vain yksinkertaisesti keksi muita keinoja lievittää sitä tuskaa. Itse kokeneena voin sanoa, että kun kipu ja ahdistus oli niin kovaa, niin oli pakko saada tuntea fyysistä kipua ja tietää olevansa elossa. Oli pakko saada jotenkin lievitettyä sitä painajaista. Tätä on todella vaikea selittää ihmisille, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta tai tietoa itsensä satuttamisesta.
"Tapa ittes" on yksi lauseista, joita ei IKINÄ pitäisi kenellekään sanoa. Ei ikinä. Se on ehkä pahinta, mitä toiselle voi sanoa. Mielestäni tähänkin liittyy usein väärinkäsityksiä. Usein luullaan, että kun ihminen viiltelee, hän haluaa kuolla. Usein ei kuitenkaan ole niin. Ihminen ei yleensä viiltele siksi, että hän haluaa kuolla. Ei, se on kivunlievitystä, ei välttämättä niinkään itsensä tappamista.

Itse koen, että satuttamalla itseäni, pelastin itseni itsemurhalta. Jos en olisi satuttanut itseäni, niin en tiedä, että olisinko vielä täällä. Jonkun verran se kuitenkin auttoi, mutta enemmän haittaa siitä oli. Jaksoin taistella ahdistusta ja kipua vastaan, vaikkakin satuttamalla itseäni lisää, mutta en luovuttanut missään vaiheessa.

"Ranteet auki" on mielestäni ehkä eniten liittyvä/liitetty lause viiltelyyn. Viiltely ei tarkoita automaattisesti sitä, että vedetään ranteet auki ja vuodetaan kuiviin. Tai ylipäätään, että viiltely olisi ainoastaan sitä, että a) joko sä viillät vain ranteisiin tai b) syviä tai pelkkiä pintanaarmuja. Se on niin paljon kaikkea muutakin. Oli se sitten syvä haava tai pelkkä pintanaarmu, se on silti vakava-asia ja se on otettava todesta. Mitään merkitystä ei ole haavan koolla tai missä se sijaitsee. Se on viiltelyä ja siihen on hankittava apua!

Törmäsin erään henkilön YouTubeen tekemällään videolla kommenttiin, jossa sanottiin todella ikävään sävyyn, että " miten helvetissä voit viillellä itteäs paljon , mutta sit ku sun haavoja tikataan niin itket kun sattuu niin paljon hahaha"..
Yleensä tuohonkin löytyy selitys. Tuo ei päde kaikilla, mutta omalla kohdallani lause pitää paikkaansa.
Itse olen viillellyt paljon ja olen ollut tikattavana. Itkin tikkauksen aikana paljon, kivusta ja pelosta, myönnän. Silti jatkoin itseni satuttamista.
Viiltelijä lievittää tuskaansa ja pahaa oloaan satuttamalla itseään. Yleensä hän on niin "sekavassa mielentilassa" että ei tajua kaikkea mitä on tekemässä. Itse en edes tajunnut miten syvään olin nirhannut kättäni, ennenkuin se jouduttiin tikkaamaan. Pahin sekavuus poistui itsestäni aina sen jälkeen, kun olin saanut tuntea viiltelyn tuomaa kipua. Se lamaannutti hetkeksi ahdistuksen ja pahan olon. Silloin olo oli raukea. Tajusin jälkeenpäin, mitä olin mennyt tekemään, se hirvitti ja tottakai kipu oli kädessä kova. Kun ei ole enää siinä sekavassa mielentilassa niin tuntee kivun ihan normaalisti, jolloin tikkaus saattaa sattua aivan helvetisti. Joten kyllä, se itkettää ja kipu on kova. Pahimmissa sekavuustiloissani en edes tuntenut, kun satutin itseäni. Kaikki kipu tuli jälkeenpäin ja todella voimakkaina.
Joten tuokin kommentti oli täysin typerä, mutta eihän ihmiset voi kaikkea ymmärtää.

Kehotan kaikkia harkitsemaan tarkkaan, mitä kysyä ihmisiltä, joilla on tällainen tarina, jälkiä tai arpia. Mieti tarkkaan, ennenkuin kommentoit. Pieni lause voi satuttaa todella paljon. Jotkut ihmiset eivät ole vuosienkaan jälkeen valmiita kohtaamaan asiaa tai puhumaan siitä. Jotkut eivät yksinkertaisesti vain tykkää. Itse en tykkää ollenkaan jos ihmiset huomauttelevat arvistani. Joten, mietithän mitä sanot.

Itsensä satuttamisesta jää yleensä todella selkeät ja näkyvät arvet. Toisilla näkyy pahemmin, toisilla heikommin. Itse olen ollut aina sitä mieltä, että arvet eivät määrittele sinua. Ei ikinä. Jokaisella meistä on menneisyys ja oma tarina, joihin liittyy näkyvämpiä ja näkymättömämpiä asioita. Itsetuhoisuudesta tulleet arvet ovat arpia siinä missä muutkin. Arpi on arpi, oli se sitten tullut viiltelystä tai pyörällä kaatumisesta, sitä ei tarvitse hävetä. Jotkut sanovat, että arvet ovat kauniita, jotkut eivät niistä pidä. Mielestäni niihin ei tarvitse kiinnittää kenenkään huomiota tai niitä ei tarvitse kommentoida. Joillekin ne voivat olla todella arka aihe. Ulkokuori ei määrittele ihmistä, miksi arvet tekisivät ihmisestä luuserin tai miksi niitä pitää katsoa halveksuen?

Itselläni on paljon arpia kehossani. En häpeä niitä.  Ne kertovat itselleni, miten rankkaa elämäni on joskus ollut ja mitä olen joutunut kokemaan, mutta olen selvinnyt. Niinpä kutsun niitä taisteluarviksi. En häpeä kulkea shortseissa tai topissa. En häpeä olla kesäisin rannalla tai uida. En välitä mitä ihmiset niistä ajattelevat. Ne eivät määrittele minua ihmisenä, eivätkä ne määrittele sinua. Ne ovat osa sinun tarinaasi.

Me ollaan kauniita, oli arpia tai ei <3

Mitä ajatuksia aihe teissä herättää?