Deep deep deep -EDIT

Haluan kirjoittaa vähän syvällisemmästä aiheesta ja kertoa mietteitäni liittyen pariin asiaan. Haluan käsitellä kanssanne kuolemaa ja itsenäistymiseen liittyviä asioita, oloja jne.

Musta tuntuu, että tämä on ainoa paikka jossa voin avautua mistä vain ja milloin vain. Musta on muutamana päivänä tuntunu tosi pahalta. En osaa kuvailla sitä tunnetta, epätodellinen? Haikea? Surullinen? Varsinkin iltaisin on tuntunut huonolta.
Illalla, kun olen menossa nukkumaan, rupean käymään päässäni läpi menneisyyttäni ja muita asioita, jotka saavat mut ahdistuneeksi. En tiedä mistä tällainen olo johtuu, johtuuko se siitä, että olen vihdoin itsenäistymässä ja joudun huolehtimaan itsestäni ja asioistani itse enkä saa olla se "huoleton" tyttö. Johtuuko se siitä, että olen aloittamassa elämääni ja joudun jättämään menneisyyden taakseni, vai mistä se johtuu?

Iltaisin tulee mieleen ne ajat, jolloin olin sairas ja ajat menneisyydestä. Välillä haluaisin palata niihin ja tehdä asiat aivan eri tavalla ja elää niitä aikoja uudelleen. Ne ajat tuntuivat jotenkin turvallisilta, musta pidettiin huolta, sain olla nuori/lapsi. Elämä oli tavallaan niin helppoa, turvallinen koulu ja ihmiset. Nyt olen kohta aikuinen ja käyn töissä. Onko mulla ikäkriisi vai stressaanko vain itsenäistymistä..? Kuulostaako ajatukseni hulluilta? En osaa itse vastata.

Monesti iltaisin tulee mietittyä muita syvällisiä ajatuksia. Kuolema on ollut taas päässäni ja olen yrittänyt käsitellä sitä asiaa. En vaan saa sitä ajatusta päätökseen. Kuoleman ajatuksilla en tarkoita sitä, että haluaisin kuolla, päinvastoin olen alkanut pelkäämään sitä, mikä kuulostaa hassulta. Pelkään sitä, mitä se on. Kaikki sanoo, että se on vaan tyhjyyttä, tiedän, mutta silti se häiritsee. Sattuuko se? Millaista se on? Tyhjyyttä? Mitä?

Pelkään, että kuolen. Pelkään sitä, mitä se on. Pelkään, että en saa toteuttaa haaveitani ennen kuolemaani. Ajatukseni tuntuu typeriltä ja hassuilta, mutta en saa mielenrauhaa.

Muutama päivä sitten melko "tuttu sukulaiseni" nukkui pois syövän takia. Siitä asti ajatukset ovat olleet taas mielessä. Hän sai diagnoosin muutamaa kuukautta aikaisemmin ja nyt hän lähti. En käsitä sitä, ajatukset ärsyttävät. Miten? Miksi? Mitä hänelle tapahtuu? Katsooko hän meitä jostain? Elääkö hän jossain? Olen yrittänyt uskoa siihen, että kaikki on vaan pimeää, mutta maailmassa ei ole tuohon vastausta ja se ärsyttää ja se saa itseni pelkäämään. Jos riistäisin henkeni, niin ehdinkö tuntea jotain, tunnenko kuolemaa..

Mistä tietää, että on kuolemassa? Isoisäni menehtyi vuosi sitten, pari päivää aikaisemmin hän soitti läheisilleen ja hyvästeli heidät, koska tiesi kuolevansa. Jännää mielestäni. En tiedä mihin enää uskon ja mihin en. Ennen vain uskoin, että kaikki katoaa, enää en tiedä uskoako vai eikö.  

Kaikki puhuvat eläinten sateenkaarisillasta, haluaisin itse uskoa siihen. Päässäni minulla on ajatus, että pois nukkunut paras ystäväni, kissani seuraa minua taivaasta ja voi hyvin, nauttii ja maukuu minulle, mutta en vain kuule sitä. Onko ajatus siksi, että tulee parempi mieli vai mitä se on? Totta? Onko se sitä, että haluamme nähdä heidät vielä, jolloin uskomme siihen.. Tapaammeko kaikki vielä uudestaan? Ainakin syvästi toivon. 

En osaa pukea ajatuksiani paremmin luettaviksi. Haluaisin kuulla teidän ajatuksia ja mietteitä mitä ajatukseni teissä herättivät. Miettiikö kukaan muu koskaan tällaisia asioita vai olenko kenties päästäni sekaisin..? Palataan seuraavassa arkisemmassa postauksessa.

Love!

_________________________________________________________________________________

EDIT:   Olin lukemassa kommenttejanne ja klikkailin niitä vuorotellen julkaistavaksi. Idioottina menin sitten vahingossa napauttamaan poista-painiketta ja kommentit poistu. Onneksi mulle tulee niistä aina ilmoitus sähköpostiin, enkä luojan kiitos ollut niitä sieltä poistanut. Sain napattua niistä kuvat ja laitan ne nyt tähän vastauksien kera. Pitää ensi kerralla olla huolellisempi. :)

Kiitos aivan älyttömästi kommentistasi. Ihanaa, että tykkäät seurailla tekstejäni, kiva kuulla. Tavallaan itsellänikin on jossain takaraivossa ajatus, että taivas on olemassa, mutta helvettiä ei. Kuulen tuon Peter pan- tarinan nyt ensimmäistä kertaa ja se pisti kyllä miettimään, en ole tuollaista edes hoksannutkaan ajatella. Kiitos, että kerroit.

Asiahan on todellakin niin, että pitisi elää tässä hetkessä, mutta kuolema kaihertaa t akaraivossa silti, vaikka siitä ajatuskesta yrittäisi päästää irti. Itsekin olen halunnut monesti kuolla silloin, kun olin sairas, ja silloin ajattelin sen olevan pelastus. Nyt en ole siitä niinkään varma enää. Toivottavasti siulle tulee paremmat ajat, etkä toivoisi sitä enää <3 Hyvää kesää!

Ihana kuulla, etten ole yksin ajatusteni kanssa. Minäkään en osaa kuvitella sen olevan vain tyhjyyttä, siksi se pistääkin mietityttämään, että mitäs se sitten oikein on.

Kiitos paljon ja ihana kuulla, että tykkäät lukea. Varmasti tulee lisää! Hyvää kesää myös siulle <3

Kiva kuulla, että pidät tekstistäni. Asioita tulee välillä pohdittua liiankin tarkasti. Nämä asiat tosiaan pistää helposti mietityttämään, mutta niinkuin sanoit, niin turha ahdistua. Olisi vain niin mahtavaa saada asialle vastaus, mitä ei tule koskaan saamaan ja saada asia käsiteltyä loppuun.