Little vacation

Moikka ja hyvää juhannusta! 

Saavuin eilen illalla junalla Joensuuhun ja olin aivan poikki. Oli aivan älyttömän mahtavaa olla etelässä ja viettää aikaa ystävien kanssa tehden kaikkea kivaa. Olisin niin voinut jatkaa siellä lomailua, mutta piti tulla hoitamaan asioita ja kissaa.





Meiän pieni loma starttas Lahdesta, jossa vietettiin muutama päivä. Istuttiin alkuöinä veden äärellä ihaillen auringonlaskua ja maisemia. Oli niin rentouttavaa istuskella musiikin soidessa ilman ihmisiä lähistöllä. Vesi oli tyyni ja taivas oli välillä minkäkin värinen. 





Meille sattu just aivan mielettömän hyvät ilmat, jolloin vietettiin suurinosa ajasta ulkona. Yleensä se tarkoittaa sitä, että kamerassa on monta sataa kuvaa per päivä, haha!  
Mulle koko kaupunki on aivan tuntematon, joten kierreltiin siellä sun täällä ja sain nähdä ja kokea millaista Lahdessa on. Itse en koskaan muuttaisi kyseiseen kaupunkiin, mutta olihan siellä kaunista. 





Matka jatku kohti Porvoota, jossa vietettiinkin sitten loppuaika. Porvoo on tosiaan vanha kotikaupunkini ja ei kyllä yhtään ole ikävä sinne. Aivan paska paikka suoraan sanottuna, mutta ei avata sitä nyt lisää.
Porvoossa oli aivan älyttömän huonot ilmat monena päivänä, jonka takia päiviä meni sisällä olessa.
_________________________________________________________________________________ 

Lauantaina päätettiin lähteä käymään korkeasaaressa, jossa olen ollut monia vuosia sitten viimeksi. Oli ihan kiva reissu, lukuunottamatta kaatosadetta. Onneksi saatiin nähdä edes joitain eläimiä.
Suoraan sanottuna, mä pelkään helvetisti niitä vapaana juoksevia v*ttupäälintuja. Aina kun menin ohi, niin ne rääky ja juos kohti. :'D 


Huonopuoli noissa eläintarhoissa on se, että saan aina ihan hirveän eläinkuumeen ja haluan kaikki sieltä kotiin..

_________________________________________________________________________________

Seuraava reissu olikin sitten Tallinnaan. Mikä onkaan parempaa, kuin lähteä laivalle parhaan ystävän kanssa. Aamu alkoi herätyksellä 5.00 ja siitä valmistautumaan ja satamaan! 


Laivamatka meni todella nopeasti, ihasteltiin säätä kannella, kierrettiin kaupat ja mentiin aamupalalle. Musta se aamupalabuffetti on aina pakollinen, koska sitten ei tarvitse samantein maissa lähteä etsimään ruokapaikkaa.


Laiva oli tupaten täynnä niinkuin arvata saattaa. Päästiin vihdoin maihin ja suunnattiin samantien niihin putiikkeihin satamassa. Itseäni ärsyttää aivan älyttömästi se, kun myyjät suoraansanottuna hyökkäävät kimppuun, kun vähänkin katsot jotain tuotetta. Siksi en lähes koskaan osta kyseisestä paikasta mitään, kun en ollenkaan kestä sellaista tyrkyttämistä. Omalla kohdallani myyjät vielä yrittävät pukea niitä tuotteita päälleni. Ahdistavaa! Ne majat olikin nopeasti katsastettu.

Lähdettiin suunnistamaan kunnon kauppakeskuksiin ja ne olivatkin ihan siinä hollilla. Kierrettiin perus H&M:t läpi ja muut massakaupat. Mun ehdoton lemppari vaatekauppa on New Yorker ja sitä ilon määrää, kun se kauppa tuli vastaan. Siellä varmaan menikin eniten aikaa ja sieltä lähti vaatteita mukaan. Se on jotenkin niin hyvä kauppa ja just mun tyylisiä vaatteita. Tykkään tykkään tykkään!



Löysin ihan mun uuden lempparipaikan. Smoothiekoju. Sieltä sai valita minkäkin sorttisia smoothieita ja onneksi kokeilin. Rakastuin täysin. Halpaa ja hyvää.
Tykkään muutenkin kokeilla kaikkia uusia tuotteita ja päätettiin kokeilla meille uusia jäätelöitä. Näytti niin hyviltä! 

Pienen tauon jälkeen jatkettiin kaupoissa pyörimistä ja mukaan tarttui välillä mitäkin.
Kierreltiin pitkin poikin lähes koko aika, joka maissa oltiin. Hetki ennen laivaan paluuta oltiin jo aivan loppu kaikista kantamuksista ja kiertelystä, että oltais hyvin voitu vetäytyä nurkkaan lepäämään. Loppumatka menikin sitten todella rivakasti kuunnellen karaokea ja pyörien baareissa. 

Todella 10 reissu! <3 





_________________________________________________________________________________

Loppuajan olinkin Porvoossa tavaten muitakin ystäviä ja nauttien auringosta! 


Eilen päivällä pakkasin kaikki tavarat ja läksin viimeseksi kuukaudeksi Joensuun kotiin. 

Miulla olisi vaikka kuinka paljon kuvia jakaa tänne, mutta tämäkin postaus tuntuu jo niin pitkältä, että säästellään kuvia myöhemmäksi. 
Hyvää viikonloppua! 

Haluatteko ostoksista kuvia? :)








8 kommenttia:

  1. Ihan ensimmäiseksi - mitä hauskinta ja rentouttavaa juhannusta! 😊

    Reissaamista on ainakin riittänyt! 😃 Mä haluaisin kovasti lähteä käväisemään Tallinnassa edes pikaisesti - mies ei oo nähnyt Tallinnaa kuin talvella, mutta tykästyi suunnattomasti. Onhan se melkein, kuin pala Keski-Eurooppaa (melkein) täällä pohjolassa! Ihan mieletön, ja etenkin vanha kaupunki on jotain ihan käsittämättömän kaunista. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! :)
      Suosittelen ehdottomasti käyntiä siellä! Vanha kaupunki on todellakin vierailun arvoinen, paljon nähtävää!

      Poista
  2. Ihania kuvia! Näytti todella kivalta reissulta :-)

    <3: Jasmin N
    Little Things With Jassy
    Bloglovin'
    Beauty Giveaway <- 7 tuntia jäljellä!

    VastaaPoista
  3. Ihana Tallinna! Asun Tartossa opiskelujen takia, ja vähän hävettää myöntää etten viime lukuvuoden aikana käynyt kertaakaan Tallinnassa. Välimatkaakin on se alle 190km ja bussit maksaa about vitosen, mutta toivottavasti tänä syksynä olisi aikaa mennä :-D


    http://2avlt5.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana todellakin! Hahah, eikä! Nyt ihmeessä suuntaat Tallinnaan kiertelemään. Itse käynyt siellä miljoona kertaa, mutta aina sinne on päästävä! :'D

      Poista
  4. Anonyymi14.40

    Ihania kuvia! Ostoksista olis kiva nähä kuvaa. :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on tärkeä. Ethän kuitenkaan vaivaudu ilkeilemään. Kiitos! :)