Christmas 15

Nyt on joulusta selvitty. Tuntuu, että sekin meni aivan hujauksessa. Meillä oli tänä vuonna hieman erilainen joulu, sillä oltiin kaikki yhdessä. Oli ihana viettää kunnon perhejoulu, kun aikasempina vuosina niin ei ole ollut. 



Aamulla loikoiltiin sängyssä ja valmistauduttiin tulevaan päivään innoissaan ja rauhallisesti. Kokoonnuttiin ensimmäiseksi meillä, jolloin nautittiin niiiin ihana joulupuuro, juteltiin ja naurettiin perhe yhdessä. 


Puuron nautittua loikoiltiin lisää ja katsottiin televisiota. Leikittiin kissan kanssa ja pakattiin tavarat. Sitten olikin jo aika lähteä käymään hautausmaalla. Ilma oli kaunis, aurinko paistoi ja lumi peitti maan. 


Hautausmaalla oli niin kaunista, kun ihmiset olivat tuoneet paljon kynttilöitä.
Hautausmaan jälkeen suuntasimme siskolleni viettämään ns. koko joulun. Viimeistelimme vielä jouluruokia ja katoimme astiat pöytään. Katselimme jouluohjelmia ja odoteltiin, että ruoat olisivat valmiit. Voi sitä tuskaa, hahah! 



Aloiteltiin ruokailu neljän aikoihin ja syötiin itsemme aivan ähkyyn. Jouluperinne sekin. Paljon laatikoita, kinkkua, kalaa, salaatteja jne. Itse en välitä kauheasti jouluruoista, mutta olihan niitä maisteltava. Itse tyydyin enemmän kuitenkin herkkupuoleen, hiih! :)



Ruoan jälkeen otettiin pienet torkut ja leikittiin taaperon kanssa. Sitten siirryimme syömään herkkuja, jouluhalkoa ja pipareita. Niin hyvää! Leikittiin lisää, juteltiin ja laulettiin. Myöhemmin olikin sitten lahjojen vuoro. 



Meillä oli aivan hirveä lahjavuori kuusen alla.. hieman siitä levinnytkin.. Siinä sitten yli tunti availtiin yhdessä lahjoja ja ihasteltiin toistemme paketeista saatuja juttuja. Olin niin iloinen ja tyytyväinen saamiini lahjoihin! Niin hyödyllistä! kiitos kaikille.

Millainen teidän joulu oli? Tuliko mieleisiä lahjoja? :)

8 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen joulu ♥ Kivan selkeä ja vaalea ulkoasu sun blogilla ja monipuolisesti kivoja postauksia! :) Oot myös aika kaunokki!

    http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiitos aivan älyttömästi kommentistasi! <3 siellä toinen kaunokki!

      Poista
  2. Ihanan jouluisia kuvia! :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi13.03

    Sain tosi kivoja lahjoja ja joulu oli todella onnistunut! Ihania kuvia! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että siulla oli onnistunut joulu! (: kiitos!

      Poista
  4. Anonyymi13.06

    Vähäks paljon lahjoja! :o tee lahjojen esittely! (: kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosta oli ehkä 1/6 osa mun hahah! Kiitos! En taida tehdä kun en ihmeellisempiä saanut.

      Poista

Jokainen kommentti on tärkeä. Ethän kuitenkaan vaivaudu ilkeilemään. Kiitos! :)